maanantai 15. maaliskuuta 2010

Neulahuovutusta


Tässä on miehen iso villapaita tuunattu uuteen elämään. Villapaita on vanutettu koneessa 60 asteessa ja sen jälkeen neulahuovutettu villalangalla ja villalla. Vetoketju eteen ja lämmin on ollut tämän talven pakkasissa.



Villapaitaversio edellisestä. Samat työvaiheet.





Kolmaskin villapaita koki saman kohtalon. Kummasti häviävät komerosta uusiokäyttöön.




Sitten alkoi oma kaappi olla tyhjennetty miehen villapaidoista. Piti lähteä kiertämään kirpputoreja ja löytyyhän sieltä materiaalia. Tämä villapaita oli jättikokoa ja maksoi euron. Joten tuunaaminen on edullista askartelua.

Vapaalankahuovutus

Tästä se alkaa. Lakana pöydälle ja lankaa vapaasti sikinsokin, sillä tavalla että sitoutuvat toisiinsa hyvin. Tässä olen käyttänyt villa ja mohair lankaa sekä villahippuja varmistamaan huovutustulosta.
Lakana kaksinkerroin ja rullataan tiukaksi paketiksi. Sukkahousun sisään ja pesukoneeseen 60 asteeseen pyörimään.

Yksityiskohta läheltä tarkasteltuna.









Ja tässä  valmiita huiveja. Vasemmalla oleva on tehty huopalangasta ruudukolla ja koneessa pari kertaa 60 asteessa huovutettuna.









Oikealla oleva huivi on virkattu paksulla virkkuukoukulla ruudukoiksi ja huovutettu lakanan sisässä pyykkikoneessa 60 asteessa pari kertaa.









Kasvivärjäys

Viikonloppu vierähti kasvivärjäyskurssilla. Kokeilin villalankojen värjäämistä ensimmäistä kertaa. Luonnonväreillä saa todella ihania värisävyjä lankoihin ja huovutusvillaan. Käytimme sipulinkuoria, krappia, kokenilliä, sinilastua, paatsamaa ja punapuuta värjäykseen.
Maltan tuskin odottaa kevättä ja kesää että pääsen keräämään luonnosta kasveja, kukkia, käpyjä, jäkälää, varpuja, puun kuoria ja kaikkea mahdollista joka soveltuu värjäykseen.
Sitten vaan kutomaan lapasia ja sukkia koko suvulle joululahjoiksi. (tulikohan luvattua liikaa)





Nyt on sitten käyty hiihtelemässä ja keräämässä lepänkäpyjä iso pussillinen. Murskasin käjyt ensin ja liotin 3 vrk, sen jälkeen keitin noin 3 tuntia. Väriä irtosi kovasti. Liemi oli tosi tummaa. sain samasta liemestä 3 värjäystä ja tuntui että vieläkin olisi tullut, mutta en halunnut vaaleaa väriä lisää.
Löysin myös viime kesänä kuivattuja kultapiiskun kukkia ja laitoin ne myös porisemaan. Voi miten kaunista keltaista väriä siitä tuli. samasta liemestä sain myös jälkivärjäyksen jossa oli ihan kivasti vielä väriä tallella.





Sain vihdoin kerättyä sipulinkuoria sen verran että pääsin kokeilemaan niillä värjäämistä. 10 litran kattila tuli kuorista täyteen ja keitin niitä tunnin verran. Liotin ensin yön yli kuoria. Väristä tuli tosi voimakas keltainen ja nyt olen värjännyt jo kaksi jälkivärjäystäkin ja väriä en edelleen. Laitan vielä yhden vyyhdin kokeeksi vieläkö irtoaa?????




Tässä vasemman puoleiset vyyhdit on värjätty paatsamalla ja oikean puoleiset kaksi vyyhtiä ovat sipulinkuorien 1. jälkivärjäyksestä.






Tässä 2. jälkevärjäys edellisistä.









Ja viimeinen eli 3. jälkivärjäys edellisistä. Aika voimakas todella tuo sipulinkuorien väriaines koska näin monta värjäystä tuli ja vieläkin olisi tullut varmaankin vaalean keltaista, mutta luovutin jo.






Kokeilin eka kertaa jäkälällä värjäämistä. Keräsin pussillisen sormipaisukarvetta puiden oksilta. Liotin vuorokauden ja keitin 3 tuntia. aikamoista puuroa tuli. Puuron jäähdyttyä laitoin 100 g lankaa puuron sekaan ja lämmitin hitaasti 80 asteeseen ja pidin siinä noin 3 tuntia. Vähän väliä kävin hämmentämässä puuroa jotta väri tarttuu tasaisesti lankaan. Tässä värjäyksessä ei tarvita puretetta. annoin puuron jäähtyä seuraavaan päivään ja ravistelin enimmät moskat ulos langasta. huuhtelu muutaman kerran ja kuivumaan. Tästä tuli  mielestäni todella kaunista kullanruskeaa.




Kokeilin myös värjätä kanervalla. Keräsin kanervan heti lumen sulamisen jälkeen. Kanervassa ei ollut vielä uutta kasvua joten värjäys on syksyn jäännöksistä. Todella upeaa ruskeaa tästä tuli. täytyy kokeilla myös tuoreesta varvusta onko väri silloin keltainen kuten kirjoissa kerrotaan.







Nyt on juostu kasvien perässä pitkin suota ja ojanpintareita. Värjäsin suopursulla (vas. kuvassa) keskellä lupiinin varsilla ja lehdillä ja oikealla koivun lehdillä värjätty. Kaikista tuli ihania keltaisen sävyjä.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Rakukeramiikkakorut


Keramiikkakurssilla opittua tekniikkaa. Korut on valmistettu rakusavesta ja raakapoltettu. Sen jälkeen korut on poltettu mikroaaltouunissa mikropolttokapselissa ja laitettu tulikuumina savustumaan peltipurkkin sahajauhoihin. Muutaman minuutin kuluttua korut on heitetty jäähtymään lumihankeen. Korut ovat todella kivan näköisiä. Kuva ei kerro koko totuutta. Itse olen ihastunut näihin koruihin. Näiden tekeminen on terapeuttista ja palkitsevaa.



Tässä korussa on todella kaunis krakleeraus, kuvassa ei näy upea kuparinhohto kunnolla.









Tässä vähän hillitympi versio edellisestä.

Lasinsulatuskorut

Lasinsulatuskorut on sulatettu koneantiikista ja bullseye-lasista, lisäksi olen käyttänyt efektinä korulasia. Tässä muutama kuva, laitan lisää kunhan kuvat onnistuvat.






Koruja sulattelen keramiikkauunissa aina vähän isomman satsin kerralla. Ystävät ja sukulaiset kiittävät.