lauantai 27. huhtikuuta 2013

rakukeramiikkaa

Viimeisin aikaansaannokseni rakukeramiikkakurssilta.

Rakupingu

Kuumuus oli liikaa rasian kannelle.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Hopeakoruja

Huh, ompas aikaa vierähtänyt kun viimeksi olen päivittänyt blogiani. Koko ajan kyllä olen jotain väsännyt. aika ei vaan ole riittänyt kaikkeen. Laitan tässä nyt muutaman kuvan tekemistäni hopeakoruista.

Otto-kissa mallina, viikinki- ja kuningasketjua, helmet akaattikiveä.
Sama ketju enkelin kaulassa.

Filigranikokeiluna korvikset.





Hopeasavesta tehdyt korvikset.
Filigranikokeiluja

Sakke-kissa mallina. Lehtiriipus hopealevystä
Työkaverille tilaustyönä tehdyt sormukset ja rannerengas perintöhaarukoista ja kakkulapiosta.


sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Helminauhoja

Tässä korussa olen kieputtanut 0.8 mm hopealangan ympärille 0,4 lankaa. Sen jälkeen spiraali on kieputettu 2 mm veivillä uudelleen spiraaliksi. Pätkin spiraalit 3 cm mittaisiksi pätkiksi ja linkitin akaattihelmiä väliin. Tykkään tästä itse kovasti.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Kudonta

Sain vihdoin valmiiksi mökkinaapurille kutomani mökkimatot. Mielestämi tuli kivat. Mökkinaapuri suunnitteli itse värit ja raidat. Taidan tehdä itselleni samanlaiset.

 Tämä matto valmistui tyttärelle syntymäpäivälahjaksi. Juuttinarua ja trikookudotta. Sidos ruusukas.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Hopeakoruja

Näin joulun ja uudenvuoden välipäivinä poden flunssaa. Ottaa todella päähän kun olisi lomaa eikä pääse hiihtämään. Aikani kuluksi valmistin jo aikoja sitten aloittamani helminauhan. Helmet tein itse rakukeramiikkatekniikalla ja punoin väliin hopeaketjua.

Flunssa jatkuu ja koruja syntyy. Ostin Thaimaan reissulta IHANIA kivihelmiä ja punoin hopealangasta väliin kuningasketjua. Mielestäni tämä on niin ihana että taidan pitää itse.
Pari uutta helminauhaa Thaimaasta tuomistani ihanista kivihelmistä ja 1mm hopealangasta. Kivet ovat todella ihania. Kuva ei täysin vastaa todellisuutta.

 Tässä on anopin hopeiset perintölusikan varret päässeet ketjun jatkoksi.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Hopeakorut

 Tämä sydän on tehty korkkisaven päälle sivelemällä hopeapastalla ja sitten poltto ja kiillotus.
 Tässä korussa on itse tehtyjä rakukeramiikkahelmiä ja välissä hopealenkeistä tehtyä ketjua.
 Hopeasavikoruja ja muinaisketjua, hopeaa kaikki.
 Ylhäällä pehmeästä hopealangasta tehty riipus ja hopealenkeistä tehty papuketju.
Selvempi kuva hopealankariipuksesta ja hopeaketjusta jonka nimeä en muista.

 Simpulankuoresta tein muotin ja hopeasavesta sillä korun.
 Hopealenkeistä tehtyjä korvakoruja. Jos kiinnostaa teen näitä tilauksesta. Ota yhteyttä.
 Hopeasaviriipuksia. Simpukankuoresta tehty muotti ja oikean puoleisen korun olen tehnyt hopeapastasta narsissin siemenkodan päälle.
 Näissä korvakoruissa oli mallina helmihyasintin siemen.
 Nämä korvikset on tehty lehmuksen siemenkodan päälle sivelemällä hopeapastaa. Näitä minulta saa tilauksesta mikäli kiinnostaa. Söpöt korvissa ja taatusti uniikit.
 Nämä on itseni mielestä todella kauniit ja herkät. Tehty helmihyasintin siemenkodan päälle hopeapastalla.
 Tässä sitten koko skaala.
 Tämä riipus sisältää makeanveden helmen ja on tehty narsissin siemenkodan päälle hopeapastalla. Hopeasavesta tulee polton jälkeen 99,9 % hopeaa.

 Keskimmäinen riipus on hopeakorukurssin satoa. Ketju on tehty 1,2 mm hopealangan pätkistä takomalla ja poraamalla. Nopea tapa tehdä näyttävä ketju.

 Simpukkakorussa on sisäpuolella myös hopea- ja makeanveden helmi.

 Ihanaa saatiinhan viimein takaisin oma tyynymme jota mamma käytti kuvausalustana. Päiväunet häiriintyivät mokoman hyssötyksen takia.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Rakukeramiikka

Viimeisimmät rakutyöni.

Tuikkumökin piti olla turkoosi, mutta kuinkas kävikään. Vintistä tuli ruskea ja alakerrasta punainen. Rakutekniikka on yllätyksiä täynnä.

 Kilpikonnakokeiluja.

 Näitä seiniä obn syntynyt useampi, kaikki vaan eivät pysyneet ehjinä poltossa. Näissä molemmissa on turkoosi lasite, jostain syystä toisesta tuli punainen???

Näissä on tila tuikuille. Huono kuva.

Tästä valmistuu mökille kello.

Tuikkumökki pimeisiin iltoihin.

Lasitus pääsi vähän valahtamaan, mutta ei haittaa minua. Tykkään tästä tämmöisenä.


Tästä tuli mun lemppari.

Kuva ei tee oikeutta. Nämä ovat tosi kauniita. Voi ripustaa vaikka mihin katseenvangitsijoiksi. (Olipa vaikea sana, menikö oikeian???)

Voi kun onnistuisi kuvaamaan nämä tuotteet sellaisiksi miltä ne näyttävät oikeesti. Pitää harjoitella kuvaamista ja taustoja, mutta kun ei malta keskittyä.

 Rakukeramiikasta tehtyjä koruja. Rakuhelmien väliin olen tehnyt hopealenkeistä ketjunpätkiä.

Tässä lasitus ja savustus osui ihan nappiin.

Näistä koruista on moni tykännyt.

Mikrorakukurssin satoa.